Lauantaina jatkuu Liigacup Åland Unitedin ensimmäisellä kotiottelulla 2010. Vastaan asettuu Eckeröhallissa kl 17.15 aina hankala KMF Kuopiosta.
ÅU voitti kohtaamiset viime kaudella
KMF aloitti Liigacupinsa viime viikonloppuna voittamalla FC Sportin vieraissa 0-2. Molemmat maalit teki Mirka Lehtelä. ÅU:llahan om myös 0-2 vierasvoitto plakkarissaan Ilves-pelistä tammikuulta. Näin ollen tulevaa ottelua voidaan pitää aikaisen vaiheen kärkikamppailuna A-lohkossa.
KMF on aina ollut vaikea vastus ÅU:lle. ÅU saavutti viime kaudella kovalla työttä 1-0 vierasvoiton liigassa. Ahvenanmaalla KMF tosin murtui ja kotivoitto tuli lukemin 9-0. Sen pelin myötä KMF myös tippui kultajahdistaan.
KMF on muuttunut jonkin verran viime kaudesta. Valmentajapuolella Ensio Pellikka on korvattu Pertti ”Speedy” Nissisellä. Tällä hetkellä vaikuttaa myös, että KMF:n maine nigerialaisten pelaajien peluuttajina on väärä. Useimmat joukkueen nigerialaisista tähtipelaajista ovat vaihtaneet maisemaa. Cynthia Uwak pelaa nykyään Umeå IK:ssa sekä Biodun Obende KPV:ssa. Joukkuetta on pyritty vahvistamaan muutamilla nuorilla lupaavilla pelaajilla lähialueen yhteistyöseuroista sekä myös kauempaa. Yksi merkittävä ulkomaanvahvistus joukkueeseen on kuitenkin todennäköisesti tulossa. Hän on unkarilainen maajoukkuemaalivahti Reka Szöcs.
ÅU on keskittynyt harjoitteluun ja muutamiin harjoitusotteluihin, viimeksi vieraissa Damallsvenskan-joukkuetta Tyresö FF:a vastaan. ÅU:n tavoite on pitää edellisen matsin pelitempo yllä ja katsoa mihin se riittää kotimaisen vastustajan kanssa. Jaana Lyytikäinen liittyy joukkueen vahvuuteen perjantain harjoituksiin, samoin kuin KMF:n Heini Tiilikainen palattuaan maajoukkueen reissusta Algarve Cupista. Myös Adelina Engman palaa ulkomaanseikkailultaan ja toiveissa on hyvää esitystä ja taistoa ottelusta Liigacup-pisteistä.
Vaikka kyseessä onkin periaatteessa vain sarja harjoitusotteluita, on tapahtuma tärkeä juuri niiden kilpailumomentin vuoksi. Pelissä on enemmän panosta kun edessä ovat semifinaalit, finaalit sekä niihin kuuluvat palkinnot.
|