Palaute
Sivustokartta
 Artikkeliarkisto

<< Takaisin
(23.2.2010)
Naisten maajoukkue valmiina Algarve Cupin avaukseen
Suomi avaa Algarve Cupin Kiinaa vastaan.


Anne Mäkinen on nyt valmentajana Andrée Jeglertzin aisaparina.


Suomen naisten jalkapallomaajoukkue kokoontui maanantai-iltana Algarvessa ja valmistautuminen keskiviikkona käynnistyvään Algarve Cupiin alkoi toden teolla heti tiistaina aamulla. Suomi kohtaa avausottelussaan keskiviikkona Kiinan.


Oma peli tärkeintä

 

Naisten maajoukkue saapui Portugaliin useita eri reittejä pitkin ja lopullisesti joukkue oli koossa vasta aamuyöllä, kun joukkueen toinen valmentaja Anne Mäkinen liittyi muun ryhmän mukaan.

 

- Aika hidasta matkanteko oli, mutta yöllä kahden aikaan kaikki olivat paikan päällä kun lennolta Lissabonissa myöhästynyt Annekin tänne saakka pääsi, joukkueenjohtaja Outi Saarinen kertoi.

 

Myöhäisestä – tai aikaisesta – saapumisestaan huolimatta Mäkinen oli joukkueen mukana aamupäivän harjoituksissa ja katse oli jo tiukasti tulevassa. Pelaajana kaiken kokeneelle Mäkiselle Algarve Cup on ensimmäinen koitos valmentajana aivan kuten myös päävalmentaja Andrée Jeglertzille Suomen peräsimessä.

 

- Andréella on toki suurin vastuu ja itse olen enemmän oppimassa. Pikku hiljaa tähän varmasti pääsee sisään, onhan se vähän outoa hypätä suoraan valmennuspuolelle, kun viimeksi olin täällä vielä pelaajana mukana, Mäkinen totesi.

 

- Toki täällä on kaikki tuttua, toistakymmentä kertaa olen mukana ollut. Aika monelle pelaajallekin Algarve on jo hyvin tuttu paikka.

 

Kuviot ennen keskiviikon Kiina-ottelua ovat Mäkisen mukaan hyvin selkeät.

 

- Aurinko paistaa ja ensimmäinen treeni on nyt takana. Kaikki on ainakin tähän mennessä ihan kunnossa. Siirtyminen nurmelle tuo tietysti tähän ensimmäiseen päivään oman problematiikkansa. Pallokosketukseen pitää kiinnittää huomiota ja varoa, etteivät jalat mene tukkoon.

 

- Kävimme nyt läpi taktiikkaa puolustamisessa ja omaa vastaiskupeliä. Toisissa harjoituksissa sitten keskitytään enemmän hyökkäyspeliin ja illalla käymme läpi myös Kiinaa vastustajana. Oman pelin rakentaminen on kuitenkin tärkeintä, emmekä niin keskity nyt vastustajaan.

 

Vastuuta tasaisesti

 

Algarve Cupissa Suomi pelaa kahdeksassa päivässä neljä kovaa ottelua ja tämä jo sinällään asettaa omat vaatimuksensa.

 

- Harvoin kukaan neljää peliä viikossa pelaa, ainakaan tässä vaiheessa kautta. Kaikki mukana olevat tulevat varmasti pelaamaan, ei ketään ole tarkoitus ylikuormittaa. Loukkaantumisriski kasvaa hirveän suureksi, jos joutuisi kaikki pelit kokonaan urakoimaan, Mäkinen painottaa.

 

Algarve Cupin jälkeen Suomella on edessä MM-karsintojen kannalta erittäin tärkeä vierasottelu Italiaa vastaan. Mäkisen mukaan maaliskuun lopun kamppailu ei kuitenkaan vielä kovin etualalla ole.

 

- Italia-peli tulee sitten kun tulee. Nyt keskitymme omaan peliimme ja Italiaa on vielä turha miettiä. Meillä on kuitenkin uusi valmennustiimi ja muutamia uusia pelaajia. Keskitymme nyt siihen että kaikille löytyy oma rooli ja jokainen tietää miten kentällä liikkua, Mäkinen sanoo.

 

- Joka pelissä keskitymme ennen kaikkea omaan suoritukseemme. Peleissä sen kuitenkin parhaiten näkee millä alueilla on vielä korjattavaa tai parannettavaa.

 

Algarve Cupin avausottelu Suomi-Kiina pelataan keskiviikkona 24.2. klo 15.00 (17.00 Suomen aikaa) Estádio Municipal de Lagosissa.


Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2010 Suomen Palloliitto
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio