Liiganousija PK-35 Vantaa saapui lauantaina Kipparihalliin pelaamaan Liigacupin B-lohkon avausottelua KPV:tä vastaan. Joukkueet eivät olleet koskaan aikaisemmin kohdanneet. PK-35 kuitenkin nipisti voiton 1-0 –lukemin.
PK-35 askeleen edellä
Kokkolalaislähtöinen Hanna Saaranen on siirtynyt PK:n riveihin, mutta ei sairastumisen takia pystynyt pelaamaan. PK:lla oli myös yhdeksän muuta pelaajaa poissa rivistöstä ja heillä oli täydennystä lahjakkaista junioreista. Maalissa vantaalaisilla oli kokkolalaisille hyvinkin tuttu Rachael Ayegba, joka tällä kertaa oli ohittamaton.
KPV pelasi melko tutussa muodostelmassa. Hadjat ”Didi” Aliyu oli laitettu kärkeen ja saikin aikaan vipinää PK-35:n rangaistusalueella. Peli alkoi kuitenkin sekavissa merkeissä. Pallo poltti melkein jokaisen jalassa. Harmittavasti myös Tiia Laasanen loukkaantui pahan näköisesti.
KPV sai aikaan muutaman vaarallisen näköisen hyökkäyksen pelaamalla suoraviivaisesti ja nopeasti. Yritykset kohti maalia jäivät kuitenkin puuttumaan. 20 minuutin kohdilla PK-35 sai pari kulmaa. Ensimmäisen jälkitilanteesta Susanna Hokkanen paukutti tolppaan ja toinen kulma osui tolppaan. Pallo jäi pomppimaan rangaistusalueelle ja osui kokkolalaisen käteen. Pilkkuvihellys tuli hieman yllättäen. Funsho Alake torjui kuitenkin Eveliina Kivekkään yrityksen.
Pilkun jälkeen PK sisuuntui ja otti otetta. Puolen tunnin pelin kohdilla Pirjo Leppikangas keskitti matalan ja Sanna Saarinen tökkäsi polvellaan maalin edestä pallon sisään ja lukemiksi 0-1. Loppujakson KPV pääsi taas mukaan ja rakensi pari nopeaa terävää hyökkäystä. Vedot menivät kuitenkin ohi.
KPVn testipelaaja Carolyn Rivett tuli toisella puoliajalla kentälle. Vierailijatkin tekivät kolme vaihtoa. Kymmenen minuutin pelin jälkeen Saida Härkönen haki vetopaikan ja paukautti kohti Alakea joka sai venyä parhaimpaansa torjuakseen. PK-35 oli toisella puoliajalla terävämpi. Tunnin kohdilla Susanna Hokkanen veti toistamiseen tolppaan ja pallo pyöri hetken vaarallisesti KPV:n maalin edessä.
KPVn hyökkäyksessä Hadjat Aliyu jäi aika yksin. Kolme minuuttia ennen loppua 96-syntynyt Melinda Koivula karkasi läpiajoon ja kaadettiin. Tuomiona oli kuitenkin vain vapaapotku. Seuranneesta tilanteesta Koivula puski itse niukasti ohi. Lopussa PK:lla oli painetta eikä KPV päässyt oikein yrittämään tasoitusta. Hyvästä ensimmäisestä puoliajasta huolimatta KPV oli lopulta kuitenkin sen pienen askeleen perässä.
|