Palaute
Sivustokartta
 Artikkeliarkisto

<< Takaisin
(11.10.2009)
TPS ja PuiU tasapeliin (RAP)
Mira Uronen iski pelin avausmaalin.


TPS ja PuiU pelasivat sunnuntaina 1-1-tasapelin. TPS siirtyi 22.minuutin kohdalla Mira Urosen maalilla johtoon. PuiU nousi kuitenkin toisella jaksolla tasoihin Anna Eldin maalilla.


TPS:n naisten liigajoukkue varmisti sarjapaikkansa kierrosta ennen sarjan loppua. TPS pelasi kauden viimeisessä kotiottelussaan 1-1-tasapelin helsinkiläisen PuiU:n kanssa.

TPS siirtyi ottelussa johtoon 22. minuutin kohdalla Mira Urosen toimesta ja vieraat iskivät tasoituksen toisella jaksolla 74. minuutin kohdalla.

TPS:n taakse taulukossa jäävät varmuudella Lahden Kuusysi sekä tänään Turussa tasapeliin siis venynyt Puistolan Urheilijat. TPS:n takana sarjataulukossa on edelleen myös kokkolalainen KPV.

TPS kohtaa sarjan päätöskierroksella Pietarsaaren FC Unitedin, jonka raitapaidat kaatoivat kotiottelussaan kesällä.


Suomen Liikunta ja Urheilu ry     
© 2010 Suomen Palloliitto
Sporttisaitti   |   Tulostettava versio